Vihaslahti

Vihaslahti on lukuisten lintulajien elinympäristö, jossa voi nähdä monia eri lajeja ruokailemassa ja pesimässä. Kesäisin matkan varrella voi bongata myös alueella laiduntavia lampaita. Vihaslahti kuuluu Vihas-Keihäslahden luonnonsuojelualueeseen. Vihaslahdelle pääsee kävellen tai pyöräillen Hiekkasärkkien matkailualueelta helppokulkuisia lankku- ja pengerpolkuja pitkin. Matkaa esim. Meriluontokeskukselta on yhteen suuntaan noin 4 kilometriä. Lyhyemmän retken voi tehdä Tahkokorvilta, Ravintola Lohilaakson läheisyydestä lähtevää polkua pitkin. Vihaslahden poukamassa on lintutorni, tulentekopaikat ulkona ja katoksen alla, wc sekä opastuskatos.
Vain kivenheiton päässä Vihaslahdelta sijaitsee myös upea Maristonpakkojen alue, jonka hiekkaharjumaisemaan voi tutustua uusia porraspolkuja pitkin.

Kartta reitistöistä Hiekkasärkillä »

Kartta Mariston, Vihaslahden ja Hiihtokeskuksen alueen reitistöistä »